
"Minäkö? Sunnuntainahan minä ravasinkin vähän. Ja seisoin kaikilla neljällä jalallakin joskus. Mutta kun siellä oli niitä muitakin koiria. Ja TYTTÖJÄ!"
"Young male in type correct head & expression, correct bite, good body structure. Correct angulation front Too closing hocks in movement. Coat and pigmentation are correct"
ERI JUK2 VASERT
Sunnuntaina: Kirsti Lummelapmpi, Suomi
"Reippaasti esiintyvä, mutta kovin pentumainen uros. Hyvä pää ja ilme. Hyvin kannetut korvat. Vielä kapea runko. Hieman jyrkkä lantio. Pentumaiset liikkeet. Hyvä, karkea karva."
EH JUK2
Onnea Pokolle hyvin menneiden näyttelyiden vuoksi. Arvosteluthan olivat ihan hyvät, mutta tällä kertaa tuomari varmaan tykkäsi suuremmasta ja "jykevämmästä" tyypistä, nämä kun kuitenkin ovat niitä makuasioita, joista emme voi kiistellä.
VastaaPoistaTosiasia kuitenkin on, että Poko siitä vankistuu ja aikuistuu varmasti, toiset vaan aikuistuvat nopeammin kuin toiset, pääasiahan on, että Poko käyttäytyi hyvin ja esiintyi hyvin (vaikka ne ihanat muut koirat ja etenkin nartut hieman sekoittivatkin pienen pojan päätä). Tästä on hyvä jatkaa.
Ryti-isä on ylpeä kaikista jälkeläisistään, sillä kaikilla meni todella hienosti. Kelpaa isän nyt kulkea rinta rottingilla kun on noin upeita lapsia.
Terkkuja teille kaikille ja Pokolle iso hali:)
Malla